25. Kesäkuuta 2010

Perjantai Venuksen päivä
Viändöin(Nyk. Uuno)
Kuu on Jousimiehessä. Kuun vaihe: Täyttyvä kuu. Toinen neljännes. Kuu matalimmillaan taivaalla.
Aurinko on Kravun merkissä, mutta Härän tähdistössä. Aurinko nousee Helsingissä 3.55 ja laskee 22.50.

Väri: Pinkki
Suitsuke: Sypressi

Tänään:
Pyhän Williamin muistopäivä.

Tänään Luonto:
Hyvä lehtikasvien kylvö- ja istutuspäivä
Kala liikkuu ja syö hyvin

Sääennusteet:
Kesäkuussa kesä tulee, tuulkoon vaikka mistä.

Taiat:
Viändöi on lemmenloitsujen ja -nostatuksen aikaa.

Tytöt tekevät taikoja kylpemällä kukkavastoilla.
Käsipyyhkeet pidetään ikkunoiden ulkopuolella, jotta lempi liehuisi ja nousisi
Tytöt lohkovat kirkonkellojen laidoilta paloja ja keräävät ne pussiin, pussi pidetään taskussa. Aina kun kirkonkello soi niin tyttöjen kunnia kuuluu ympäri paikkakuntaa.
Viändöin aikana ei vaatteita pestä eikä kuivateta ulkona, koska saippua on haudattu poikatalon peltoon ja sen saa ottaa pellosta pois vasta Pietarin päivänä. Kun saippua kaivetaan lopulta ylös sillä tytöt pesevät silmänsä, jotta olisivat viehättäviä.

Jos yläkuulla tekee perunan, niin kasvaa vartta, mutta alakuulla mukuloita.

Kaskea ei saa hakata kesäkuun ensimmäisellä eikä viimeisellä neljänneksellä. Jos silloin hakkaa ei kasva yhtään puuta.

Jos kesäkuussa lyö kuoren puhki puusta, niin puu kuivuu.

Historiaa:
Muinaisessa Egyptissä juhlintaa joko puolella maata. Temppelin asukkaat ovat onnellisia. Koko päivän rukoilua.
Muinaisessa Egyptissä vapaapäivä Osiriin pojan vuoksi. Koko päivä rukoilua.
Muinaisessa Egyptissä Isiksen valtaistuimen perustaminen ja kunnia. Aamurukoilu.
Muinaisessa Egyptissä tänään ei ollut hyvä päivä tehdä mitään, eikä mennä tielle. Rukoiluaika koko päivä.
Muinaisessa Egyptissä Esi-isien kunnioittamisen päivä.
Muinaisessa Egyptissä näki tänään mitä hyvänsä se oli hyvää.
Muinaisessa Egyptissä tänään ei ollut hyvä päivä mennä ulos auringon noustessa. Rukoiluaika auringon noustessa ja iltapäivällä.
Muinaisessa Egyptissä sinun jumalasi juhlapäivä. Aamunkoiton rukoilu.
Muinaisessa Egyptissä tämä päivä oli Wedjetin pyhä päivä, joka aloitti ”koirapäivät” eli vuoden kuumimmat kuukaudet. Yksi kolmesta uudesta vuodesta.
Muinaisessa Egyptissä mitä tänään näki se oli hyvää. Rukoiluaika iltapäivä.
Muinaisessa Egyptissä Anubiksen juhla. Gebin ja Nutin lapset juhlivat. Rukoiluaika iltapäivä.
Muinaisessa Egyptissä paastopäivä. Tänään ei sopinut syödä leipää eikä juoda olutta. Aamunkoiton rukoilu.
Muinaisessa Egyptissä Ran edessä uhrattiin jumalille. Pyhäpäivä talossa. Aamunkoiton rukoilu.
Muinaisessa Egyptissä Ra oli korkealla taivaalla ja hyvin voimakas (vaarallinen).
Muinaisessa Roomassa Ludi Taurei quinquennales. Joka viides vuosi järjestettävät näytäntöpäivät manalan jumalan lepyttämiseksi. Aluksi kaksipäiväiset, sittemmin 10-päiväiset. Juhliin kuului teatteria, urheilua, eläinmetsästysesityksiä, härkien uhrausta ja härkätaisteluita sekä kilpa-ajot.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: